Elegantti työmyyrä
Korkea ja elegantti tamma on oman elämänsä sähikäinen. Aktiivisuutta pursuava Bella pitää ihmisen kiireisenä paikassa kuin toisessa, mutta missään tapauksessa se ei halua pahaa. Hevonen kuuntelee auktoriteetteja, on seuraaja, mikä ei juuri kokeile paikkaansa arvojärjestyksessä. Bella on seurallinen ja nauttii huomiosta, jota hakee mitä erilaisimmilla tempuilla. Korkeuttaan se käyttää hyödyksi bravuuriliikkeessään varustaessa: kuolaimien lähestyessä suuta, Bella tykkää kohottaa päänsä korkeuksiin ja aiheuttaa täten varustajalleen yhden jos toisenkin harmaan hiuksen päähän.
Ratsastaessa alla on reaktiivinen, rehellinen ja hyvän työmoraalin omaava ratsu. Bella ei anna virheitä anteeksi, joten se on toiminut lyhyen elämänsä aikana hyvänä, ratsastajaa kokeilevana haasteena. Nopea syttymään, hidas rentoutumaan. Esteillä Bella on elementissään varmana hyppääjänä, jota erikoisimman esteet voivat joskus mietityttää pari sekuntia liian kauan. Hyvällä tuella ja luottamussuhteella ratsastajaan hyppääminen on usein mutkatonta. Uudet paikat voivat aiheuttaa keskittymisen herpaantumista, mutta tilanteesta on helppo päästä pois määrätietoisella ja aktiivisella ratsastuksella. Maastossa Bella voi olla yksin mennessä epävarma, kaverin kanssa meno on yleensä mutkattomampaa. Vauhtia sillä piisaa joka tapauksessa. Auta armias jos lähellä on vettä - Bella rakastaa vesilätäköitä ja uimista sydämensä kyllyydestä!
|
Bellan kuvagalleria
Bellan sukutaulu
ii. Jack's Last Shot |
iii. King's Factory iie. Ramona |
|
i. Gambit |
ie. Sue Queen |
iei. Snowman iee. Tears of Fire |
e. Inca |
ei. Sweet Pea |
eii. Charlie Grey eie. Adelaine |
ee. Fredina |
eei. Yeller eee. Zelda |
Hoito-ohjeet ja ratsastus
|
Ruokintaohje
|
Bellan pk-merkinnät ja valmennukset + muut tarinatapahtumat
17.02.2018 - Kouluratsastusklinikka heidseck Sporthorsessa
Nuorten hevosten ryhmässä puoliverikantaa suomenhevosen ja ponin ohella oli edustamassa kaunis latvialainen tamma Bella omistajansa kanssa. Alusta asti tamma oli etenemässä energisesti eteenpäin - välillä ehkä jopa liian energisesti liikkeen muuttuessa hieman hätäiseksi. Koska eteenpäinpyrkimyksen kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa, aloitettiin Bellan kanssa samalla teemalla kun toisen ratsukon kanssa, eli käynti-pysähdys siirtymisillä, jonka jälkeen jatkettiin nopeilla, vain muutaman askeleen kestävillä käynti-ravi siirtymisillä. Bellan täytyi pysyä kokoajan kuulolla ja odottaa, mitä siltä vaaditaan seuraavaksi. "Uskalla vaikuttaa siihen ja pyytää siltä, reaktiivisten ja nopeiden hevosten kanssa jää helposti vain selkään kellumaan eikä oikein uskalleta vaikuttaa."
Siirtymiset eivät selkeästi olleet Bellalle mieleinen tehtävä, sillä tamma alkoi säheltää siirtymisissä vielä lisää. Muutaman onnistuneen siirtymisen jälkeen annettiin Bellalle hetki purkaa itseään laukan avulla. "Älä anna sen paahtaa täysiä, vaan laita se töihin siinä laukassakin." Tämän jälkeen Bellan kanssa jatkettiin käynti-laukka siirtymisillä erilaisilla teillä. Laukkaaminen teki selkeästi hyvää, sillä saatuaan purkaa pahimpia höyryjä tamma malttoi laukka-käynti siirtymisissä paremmin ja väläytteli oikein mallikkaita siirtymisiä.
Loppukommentti valmentajalta:
"Oikein potentiaalinen nuori hevonen, hieno laukka! Ihanaa nähdä nuorella hevosella noin loistava työmoraali, koita säilyttää se sellaisena koulutuksen edetessä. Lisää rauhallisuutta ja tarkkuutta siirtymisten ratsastamiseen."
Siirtymiset eivät selkeästi olleet Bellalle mieleinen tehtävä, sillä tamma alkoi säheltää siirtymisissä vielä lisää. Muutaman onnistuneen siirtymisen jälkeen annettiin Bellalle hetki purkaa itseään laukan avulla. "Älä anna sen paahtaa täysiä, vaan laita se töihin siinä laukassakin." Tämän jälkeen Bellan kanssa jatkettiin käynti-laukka siirtymisillä erilaisilla teillä. Laukkaaminen teki selkeästi hyvää, sillä saatuaan purkaa pahimpia höyryjä tamma malttoi laukka-käynti siirtymisissä paremmin ja väläytteli oikein mallikkaita siirtymisiä.
Loppukommentti valmentajalta:
"Oikein potentiaalinen nuori hevonen, hieno laukka! Ihanaa nähdä nuorella hevosella noin loistava työmoraali, koita säilyttää se sellaisena koulutuksen edetessä. Lisää rauhallisuutta ja tarkkuutta siirtymisten ratsastamiseen."
13.08.2018 - Muutto uudelle tallille, no voi iiks
Mandille oli ollut suuri muutos muuttaa toiselle puolelle Suomea. Matkaamiseen tottunut Bella ei sen suuremmin tuntunut kavahtaneen muutosta: se oli asunut Längelmäen ratsastuskoululla jo viikon päivät sekä alkanut hiljalleen olemaan enempi oma itsensä. Mandi oli pitänyt tamman liikutuksen melko normaalina, jokseenkin omia aivojaan nollaten rennompana. Kenttä oli tullut useampaan kertaan tutuksi, eikä Bella tuntunut säikkyneen oikeaa yläkulmaa enään niinkään mitä ensimmäisillä kerroilla. Kovin pitkälle maastoon ratsukko ei ollut vielä uskaltautunut: Bella oli kyttäilijätyyppiä, sen kanssa maastoilu ei aina ollut niin nautinnollista mitä olisi voinut toivoa.
Maanantain kunniaksi oli luvassa kävelypäivä. Bella seisoi tyypillisesti ryhdikkäänä käytävällä kiinni kummaltakin puolelta. Se seurasi tallin miltein pystyyn kuollutta elämää. Mandi oli ajoittanut saapumisen tallille päiväksi, jolloin suurin osa oli joko A) töissä tai B) koulussa, joten talli oli rauhaisa. Bellalla saattoi olla tylsää, mutta naisen hermot kiittivät.
Bella oli uuden kaviokoukun tarpeessa. Metallikoukku oli taittunut miltein kaksin kerroin talven jäljiltä, jolloin jäätyneitä tilsoja oli saanut repiä kavioista irti hiki hatussa. Kuivan kesän aikana kaviokoukulla ei ollut niinkään käyttöä, joten uuden ostaminen tuntui aina vain lykkääntyvän eteenpäin päivällä, kahdella tai viikolla. Mandi kiinnitti raskaasti huokaisten riimunnarun kiinni punaiseen riimuun - kaviokoukku sen sijaan lensi kaaressa takaisin harjapakkiin, mistä se toivon mukaan löytäisi tiensä vielä joku päivä roskakoriin.
Kaviot kopisten Bella asteli letkeästi ulos tallista. Ilma oli ihan kiva, vaikka vilukissana Mandi oli joutunut kerrospukeutumaan jo puolessa välissä elokuuta. Kävely todisti sen, että ainakin maastot näyttivät kivoilta. Maisema pysyi lähinnä metsänä polkuineen ja hiekkateineen, sillä naista ei hirveämmin huvittanut lähteä tarpomaan pitkiä matkoja umpimetsässä. Bellakin kelpuutti reittivalinnat. Matka sujui kivasti, mitä tamma nyt päätti nähdä pokemonin jos toisen kannon tai kiven takana. Kerran keskellä tietä, mutta kai se väistyi pikaisesti pois alta Mandin ärhentelyn jälkeen.
Takaisin tallille 45 minuutin lenkin jälkeen. Bella pääsi ripeästi takaisin tarhaamaan loppupäiväksi. Tarhaan tamma jäi tyytyväisenä mussuttamaan päiväheiniään uhraamatta aikaansa juurikaan tarhanaapureilleen. Tallille oli tullut yksi jos toinen naama lisää, joita Mandi moikkaili minkä kerkesi. Auto odotti yhä parkkipaikalla. Toivon mukaan pösö sentään lähtisi käyntiin vielä.
Maanantain kunniaksi oli luvassa kävelypäivä. Bella seisoi tyypillisesti ryhdikkäänä käytävällä kiinni kummaltakin puolelta. Se seurasi tallin miltein pystyyn kuollutta elämää. Mandi oli ajoittanut saapumisen tallille päiväksi, jolloin suurin osa oli joko A) töissä tai B) koulussa, joten talli oli rauhaisa. Bellalla saattoi olla tylsää, mutta naisen hermot kiittivät.
Bella oli uuden kaviokoukun tarpeessa. Metallikoukku oli taittunut miltein kaksin kerroin talven jäljiltä, jolloin jäätyneitä tilsoja oli saanut repiä kavioista irti hiki hatussa. Kuivan kesän aikana kaviokoukulla ei ollut niinkään käyttöä, joten uuden ostaminen tuntui aina vain lykkääntyvän eteenpäin päivällä, kahdella tai viikolla. Mandi kiinnitti raskaasti huokaisten riimunnarun kiinni punaiseen riimuun - kaviokoukku sen sijaan lensi kaaressa takaisin harjapakkiin, mistä se toivon mukaan löytäisi tiensä vielä joku päivä roskakoriin.
Kaviot kopisten Bella asteli letkeästi ulos tallista. Ilma oli ihan kiva, vaikka vilukissana Mandi oli joutunut kerrospukeutumaan jo puolessa välissä elokuuta. Kävely todisti sen, että ainakin maastot näyttivät kivoilta. Maisema pysyi lähinnä metsänä polkuineen ja hiekkateineen, sillä naista ei hirveämmin huvittanut lähteä tarpomaan pitkiä matkoja umpimetsässä. Bellakin kelpuutti reittivalinnat. Matka sujui kivasti, mitä tamma nyt päätti nähdä pokemonin jos toisen kannon tai kiven takana. Kerran keskellä tietä, mutta kai se väistyi pikaisesti pois alta Mandin ärhentelyn jälkeen.
Takaisin tallille 45 minuutin lenkin jälkeen. Bella pääsi ripeästi takaisin tarhaamaan loppupäiväksi. Tarhaan tamma jäi tyytyväisenä mussuttamaan päiväheiniään uhraamatta aikaansa juurikaan tarhanaapureilleen. Tallille oli tullut yksi jos toinen naama lisää, joita Mandi moikkaili minkä kerkesi. Auto odotti yhä parkkipaikalla. Toivon mukaan pösö sentään lähtisi käyntiin vielä.
27.11.2018 - PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ - KIRJOITTANUT ANNA
Riri oli pyytänyt minut viettämään tiistai-iltaa luokseen ja kun luvassa kerran oli pullakahvit, niin eihän sitä voinut kieltäytyä. Aikamme kahvia pöydän ääressä hörpittyämme Riri lopulta totesi, että olisi aika lähteä liikuttamaan Bellaa. Toki olisin voinut tässä vaiheessa ystävällisesti poistua paikalta kiittäen kahveista, mutta olihan minun nyt aivan pakko nähdä naisen hehkuttama latvialainen puoliveritamma. Vartti siinä hujahti ja Riri istui jo maneesissa Bellan selässä. Jäin itse suosiolla katselemaan ratsukkoa katsomosta käsin, jotten onnistuisi häiritsemään kaksikkoa. Riri aloitti lämmittelemään tempon vaihteluilla sekä pysähdyksillä, joista edettiin käynti-ravi siirtymisiin. Lumoutuneena katselin kuinka parivaljakko sulautui yhteen ja toimi saumattomasti. Suloinen Bella teki töitä korvat höröllä ja ilme kirkkaana keskittyen jokaiseen Ririn pienimpäänkin ohjeeseen.
“Pohkeenväistö… ja laukka”, supisin itsekseni ajatuksiani katsomossa, kun seurasin ratsastusta silmä tarkkana. Riri vilkaisi välillä minua hieman kysyvästi, jolloin näytin peukkua naiselle tyytyväisyyteni merkiksi, vaikkakin oikeasti mieleni olisi tehnyt hehkuttaa kovaan ääneen kuinka hyvin ratsastus sujuikaan! Ratsukko jatkoi vielä hetken ympäri maneesia liitelyään, kunnes Riri pysäytti Bellan aivan katsomon eteen.
“Ratsastan tässä välissä yhden kouluradan läpi. Viikonloppuna kisat”, Riri selitti minulle ja nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Latvialainen puoliveeinen laukkasi liitävin askelin ja kaula kauniisti kaarella aloitukseen. Sitä seurasi kuvitteellinen tuomarin tervehdys ja rata sai kunnolla alkaa.
“Keskikäynti… harjoituslaukka… ja voltti!” Sipisin innoissani silmieni tuikkiessa kuin pohjantähdet.
“Se meni tosi hyvin!” Hehkutin innoissani radan jälkeen. Riri vain virnisti minulle itsekkin tyytyväisenä suoritukseensa.
“Pohkeenväistö… ja laukka”, supisin itsekseni ajatuksiani katsomossa, kun seurasin ratsastusta silmä tarkkana. Riri vilkaisi välillä minua hieman kysyvästi, jolloin näytin peukkua naiselle tyytyväisyyteni merkiksi, vaikkakin oikeasti mieleni olisi tehnyt hehkuttaa kovaan ääneen kuinka hyvin ratsastus sujuikaan! Ratsukko jatkoi vielä hetken ympäri maneesia liitelyään, kunnes Riri pysäytti Bellan aivan katsomon eteen.
“Ratsastan tässä välissä yhden kouluradan läpi. Viikonloppuna kisat”, Riri selitti minulle ja nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Latvialainen puoliveeinen laukkasi liitävin askelin ja kaula kauniisti kaarella aloitukseen. Sitä seurasi kuvitteellinen tuomarin tervehdys ja rata sai kunnolla alkaa.
“Keskikäynti… harjoituslaukka… ja voltti!” Sipisin innoissani silmieni tuikkiessa kuin pohjantähdet.
“Se meni tosi hyvin!” Hehkutin innoissani radan jälkeen. Riri vain virnisti minulle itsekkin tyytyväisenä suoritukseensa.
28.03.2019 - KEVÄTTÄ RINNASSA, KOLME KENKÄÄ JALASSA - KIRJOITTANUT: OMISTAJA
Bella oli viime aikoina ollut aika energinen siitä huolimatta, ettei se ollut saanut kummoisesti nauttia liioista vapaapäivistä. Tammalla oli tapana kerätä ylimääräistä virtaa kun kevätaurinko alkoi lämmittämään seutuja kunnolla. Adinaan muuttamisesta oli ennättänyt vierähtämään jo aikaa, mutta Bella oli selkeästi viihtynyt uudessa ympäristössä - se oli ensimmäiset viikot vähän jäykemmän puoleinen kyttääjä, mutta viimeiset viikot ollut täysin oma itsensä kevään virtapiikki pois lukien laskuista. Olimme tamman kanssa treenanneet taas ahkerasti kesän kisoja silmällä pidellen: emme ainakaan vielä kilpailisi jokaisissa kissanristiäisissä, mutta kartuttaisimme kokemusta yhä enemmän ja enemmän.
Ulkoa sisään haettuani Bellan olin jättänyt sen käytävään kiinni, purkanut loimen kuivumaan hetkeksi aikaa karsinan oveen ja harjailin tamman läpi tarkistellen samalla ettei mitään ihmeempiä pinnallisia naarmuja tai vammoja ollut havaittavissa. Tarhassa bootsit olivat olleet välitön juttu sen jälkeen kun Bella oli kolhaissut hokilla vekin miltein ruunurajaan vasemmassa etusessaan, mutta naarmu oli ottanut hyvin parantuakseen hauteiden ja voiteiden kera. Kavioita putsatessa huomasin Bellan potkaisseen kenkänsä ulkona irti oikeasta etusesta - ei auttanut kuin soitella pian kengittäjälle ja jättää päivän treenit välistä. Jotenkin ihmeessä olin missannut kengän uupumisen hevosta sisälle haettua.
"Teitpä nyt kivan tempun tyttö-kulta", jupisin hevoselle joka lunkisti seisoi oikea etujalka ilmassa tallin pientä, miltein olematonta liikettä seuraten.
Koska minulla ei ollut mikään kiire, selvittelin tummat jouhet sormin ja aineen avulla lävitse. Ratsuharja oli helppo juttu kuin heinän teko, mutta hännän selvittely loikin jo enempi harmaita hiuksia työn lomassa. Jouhia selviteltyä olin tullut siihen tulokseen että Bella saisi kuitenkin jäädä päiväksi sisälle siitä huolimatta että se varmasti keräsi virtaa seuraavaaa ratsastusta ajatellen - ulkona oli kuitenkin sen verran paksu jääkerros tarhan pinnassa, että pelkäsin kallisarvoisen tamman telovan itsensä riehumisen lomassa. Ilman kenkää takajalassa olisin uskaltanut Bellan jättää vielä ulos, mutta etujalan takia ainakin kuvittelin sen liukastuvan todennäköisemmin.
Karsinaan olikin sitten viriteltävä jotakin virikettä siihen ajalle jolloin liikettä ei ollut seurattavaksi. Olin onneksi aiemmin ostanut alennuksesta kattoon kiinnitettävää omenan makuista likit -kiveä, jonka asentelin naruineen ja koukkuineen paikalleen Bellalle ihmeteltäväksi. Hevonen jäi karsinalepoon, itse soittelin kengittäjälle ja pistin viestiä henkilökunnalle etteivät ihmettelisi Bellan seisovan karsinassa ulkoilun sijaan. Sain omaksi hommaksi painua tarhaan etsimään Tuhkimon puuttuvaa metallikenkää.
Ulkoa sisään haettuani Bellan olin jättänyt sen käytävään kiinni, purkanut loimen kuivumaan hetkeksi aikaa karsinan oveen ja harjailin tamman läpi tarkistellen samalla ettei mitään ihmeempiä pinnallisia naarmuja tai vammoja ollut havaittavissa. Tarhassa bootsit olivat olleet välitön juttu sen jälkeen kun Bella oli kolhaissut hokilla vekin miltein ruunurajaan vasemmassa etusessaan, mutta naarmu oli ottanut hyvin parantuakseen hauteiden ja voiteiden kera. Kavioita putsatessa huomasin Bellan potkaisseen kenkänsä ulkona irti oikeasta etusesta - ei auttanut kuin soitella pian kengittäjälle ja jättää päivän treenit välistä. Jotenkin ihmeessä olin missannut kengän uupumisen hevosta sisälle haettua.
"Teitpä nyt kivan tempun tyttö-kulta", jupisin hevoselle joka lunkisti seisoi oikea etujalka ilmassa tallin pientä, miltein olematonta liikettä seuraten.
Koska minulla ei ollut mikään kiire, selvittelin tummat jouhet sormin ja aineen avulla lävitse. Ratsuharja oli helppo juttu kuin heinän teko, mutta hännän selvittely loikin jo enempi harmaita hiuksia työn lomassa. Jouhia selviteltyä olin tullut siihen tulokseen että Bella saisi kuitenkin jäädä päiväksi sisälle siitä huolimatta että se varmasti keräsi virtaa seuraavaaa ratsastusta ajatellen - ulkona oli kuitenkin sen verran paksu jääkerros tarhan pinnassa, että pelkäsin kallisarvoisen tamman telovan itsensä riehumisen lomassa. Ilman kenkää takajalassa olisin uskaltanut Bellan jättää vielä ulos, mutta etujalan takia ainakin kuvittelin sen liukastuvan todennäköisemmin.
Karsinaan olikin sitten viriteltävä jotakin virikettä siihen ajalle jolloin liikettä ei ollut seurattavaksi. Olin onneksi aiemmin ostanut alennuksesta kattoon kiinnitettävää omenan makuista likit -kiveä, jonka asentelin naruineen ja koukkuineen paikalleen Bellalle ihmeteltäväksi. Hevonen jäi karsinalepoon, itse soittelin kengittäjälle ja pistin viestiä henkilökunnalle etteivät ihmettelisi Bellan seisovan karsinassa ulkoilun sijaan. Sain omaksi hommaksi painua tarhaan etsimään Tuhkimon puuttuvaa metallikenkää.
23.04.2019 - HYVÄ PUTKI SEN KUN JATKUU - KIRJOITTANUT: OMISTAJA
Bellan olin klipannut jälleen kelien tehtyä äkkilämpiämisen, koska melko kovan treenin vuoksi tamma tuppasi hikoilemaan kuin saavista kaatamalla. Täten oli fiksumpaa että se heittäisi heipat lopuillekin "pitkille" karvoillensa - turha oli tyttöpoloa tukahduttaa tyystin hengiltä. Kuluneina viikkoina Bella oli toiminut kivasti ratsastaessa, mutta silti aloin hiljalleen kaipaamaan treeniä valvovan silmän alla. Bellaa harjaillessa pohdin mielessäni edellisen vuoden kouluratsastusklinikkaa jossa olimme saaneet mitä parhaimpia vinkkejä työskentelyyn keskenään: ei olisi pahitteeksi osallistua vielä joskus muulloinkin samanlaiseen tapahtumaan. Nyt kun Bella toistaiseksi piti kenkänsä taas ihan hyvin jalassa niin valmennuksia sekä kisoja saattoikin harkita. Estekisoihin itse asiassa osallistuisimme vielä tämän kuun aikana tai viimeistään ensi kuun alkupuolella.
|
Satulan kurottauduin nostamaan romaanin päälle Bellan selkään jolloin tamma esitteli tutuksi käynyttä hapanta naamaa vedettyään korvat likimain niskaan silmät päässä muljuen. Läpsäytin sitä lavalle samalla ääneen toruen kiukuttelua ja kuin taikasauvan heilautuksesta hevosen korvat sojottivat suoraan eteenpäin vaikkei tallista juuri aiheuttamiani ääniä lukuunottamatta mitään kuulunutkaan. Tiesin Bellan tosin hyvin tammamaisesti reagoivan olemattomiinkin ulkoisiin ärsykkeisiin syyttä suotta, joten en aiheuttanut sen kummempaa haloota asiasta. Sen sijaan keskityin vetämään satulavyötä kiinni kun Bellan huomio oli hetkellisesti muualla kuin selässä keikkuneessa satulassa. Vielä huopa kunnolla kulmistakin suoraksi, saappaat jalkaan, suitset martingaalin kera päähän ja kombo oli valmis! Kaverini Jonna oli tullut mukanani tallille ja hän palasikin juuri sopivasti vessasta auttamaan maneesiin.
Sillä välin kun Jonna kokosi muutamia esteitä tyhjään maneesiin otin alkukäyntejä Bellan kanssa uran sisäpuolella keräillen kuitenkin ohjia melko pian käteeni pienien taivutteluiden aloittamiseksi - Bellan kanssa oli turha vain marhata mitään tekemättä uralla ympäriinsä kun ei nuorukainen siitä mitään irti saanut. Käyntihommien jälkeen keventelin Bellan kanssa isommilla ympyröillä, tulimme muutamat puomit ravissa kumpaankin suuntaan ja nostin kevyen laukan mikä rullasi odotettuakin paremmin. Bellan perä oli toisaalta vähän turhan kevyt nostossa vasempaan kierrokseen. Alkuun taas hyppäsimme ihan normaalia pystyä verkkaesteenä. Hypyt sattuivat kivasti paikoilleen vaikkei Bella innostunut yrittämään edes kunnolla matalamman esteen kohdalla jolloin sain ratsastaa sitä pikkaisen napakammin hyppäämään ylitse pelkän juoksemisen sijaan. Oikeaan kierrokseen hypyt olivat jo napakampia - riippuiko sitten omasta ratsastuksestani vai mukana kulkeneesta tuurista. Pystyn lisäksi hyppäsimme lankulla varustettua estettä mikä aiheuttikin Bellalle vähän enemmän päänvaivaa, mutta kunnialla pääsimme yhdessä tuumin esteen yli yhden kiellon jälkeen. Viimeisenä tehtävänä nappasimme maapuomit korotettua kolmen esteen jumppasarjaa missä Bella taas innostui pikkasen liikaa, jolloin meno oli vähän mitä oli.
Kaiken kaikkiaan hevosen kanssa loppuun ravaillessa saatoinkin todeta Jonnalle Bellan jatkaneen hyvää putkeaan yhä edelleen eikä valittamista ollut. Kai se huono päivä sieltä vielä tulla tupsahtaisi aikanaan, mutta piti ottaa ilo nyt irti tamman hyvistä päivistä.
Sillä välin kun Jonna kokosi muutamia esteitä tyhjään maneesiin otin alkukäyntejä Bellan kanssa uran sisäpuolella keräillen kuitenkin ohjia melko pian käteeni pienien taivutteluiden aloittamiseksi - Bellan kanssa oli turha vain marhata mitään tekemättä uralla ympäriinsä kun ei nuorukainen siitä mitään irti saanut. Käyntihommien jälkeen keventelin Bellan kanssa isommilla ympyröillä, tulimme muutamat puomit ravissa kumpaankin suuntaan ja nostin kevyen laukan mikä rullasi odotettuakin paremmin. Bellan perä oli toisaalta vähän turhan kevyt nostossa vasempaan kierrokseen. Alkuun taas hyppäsimme ihan normaalia pystyä verkkaesteenä. Hypyt sattuivat kivasti paikoilleen vaikkei Bella innostunut yrittämään edes kunnolla matalamman esteen kohdalla jolloin sain ratsastaa sitä pikkaisen napakammin hyppäämään ylitse pelkän juoksemisen sijaan. Oikeaan kierrokseen hypyt olivat jo napakampia - riippuiko sitten omasta ratsastuksestani vai mukana kulkeneesta tuurista. Pystyn lisäksi hyppäsimme lankulla varustettua estettä mikä aiheuttikin Bellalle vähän enemmän päänvaivaa, mutta kunnialla pääsimme yhdessä tuumin esteen yli yhden kiellon jälkeen. Viimeisenä tehtävänä nappasimme maapuomit korotettua kolmen esteen jumppasarjaa missä Bella taas innostui pikkasen liikaa, jolloin meno oli vähän mitä oli.
Kaiken kaikkiaan hevosen kanssa loppuun ravaillessa saatoinkin todeta Jonnalle Bellan jatkaneen hyvää putkeaan yhä edelleen eikä valittamista ollut. Kai se huono päivä sieltä vielä tulla tupsahtaisi aikanaan, mutta piti ottaa ilo nyt irti tamman hyvistä päivistä.
28.04.2019 - ESTEKILPAILUT STALL SJÖHOLMA - KIRJOITTANUT: OMISTAJA (KISATUOTOS)
(100cm) Olin syönyt pupun muotoista suklaata koko automatkan kotitallilta kisapaikalle asti. Yllättäen ne yhdistettynä jännitykseen saivat mahassa vääntämään aivan huolella istuessani satulassa odottelemassa omaa vuoroani hypätä esterata. Hammasta purren pohdin seinien hyvää maalausta kunnes sain luvan lähteä - ja sittenhän sitä mentiin. Lähtöluvasta innostunut Bella hyppelehti esteiden yli kuin pupu eikä ollut epäillystäkään osuiko kavioiden kärjet puomeihin. Laukkapätkillä kontrolli oli vähän hakusessa Bellan laukattua voimakkaasti kohti seuraavaa loikkaa. Esteet menivät onneksi silti yli häsläämättä liikaa.
Olin ehkä ennättänyt ajatella että vauhti olisi meille ongelma päinvastoin aiemmin. Olin vielä ulkona miettinyt patistaisinko kisahoitajan Jonnan hakemaan pajua raipan sijaan jolla olisin saattanut lätkiä Bellaan vauhtia, mutta se osoittautui hyvin turhaksi ideaksi. Sijoitus ei jäisi tätä menoa ainakaan vauhdista kiinni. Paluumatkalla olisin ansainnut lisää niitä supermarketin pupun mallisia suklaita jos nyt selviämme radan loppuun asti elossa.
(130cm) Kohti toista luokkaa vain! Bellalla oli riittänyt vauhtia aikasemmalla radalla turhan paljon ja jännittyneesti taluttelin sitä ulkosalla seuraavaa luokkaa odotellen - tamma ei pitänyt hirveästä odottelemisesta vailla mitään tekemistä. Ulkona kävellessä oli hyvin aikaa tutkia katseella ympäristöä: kevätaamun aurinko oli sulattanut kaikki jäät ja lumet ojien varsilta tehden pieniä solisevia puroja sinne sun tänne, linnut laulelivat ja tien varsiin oli puhjennut kauniin keltaisia leskenlehtiä. Tiellä talsiessa Bella perässä kävellen saatoin vain ajatella ettei kumppareistakaan ollut haittaa kun tiellä oli vähintään viiden metrin välein vesilätäkköjä siellä sun täällä jolloin tien yli viilettänyt siilikin sai pujotella miltein henkensä edestä kulkureitillään. Elohopean kavuttua plussa-asteiden puolelle ja koivuihin silmujen puhjettua iski automaattisesti myös iki-ihana allergiakausi eikä täten yllättänyt että tallin pihaan palattuamme Bellan kanssa olin aivastellut suurin piirtein keuhkoni pihalle saakka.
Jäätelöä mussuttanut Jonna hyppelehti vastaan kännykkää heilutellen.
"Joo joo, yritin etsiä sua kanttiinin puolelta, teidän pitäisi lähteä kohta tokaan verkkaan nappaamaan onnistuneet hypyt. Nyt on kyseessä the luokka!" Jonna selosti ja ohjeisti huitoen kännykkäkädellään surisevia kärpäsiä ympäriltään varoen jäätelöä toisessa kädessä. "Vitsi kun näiltä pörriäisiltä ei vaan välty! Joko kärpäset, perhoset tai vaikka pirun leppäkertut lentävät korviin ja suuhun", Jonna puuskaisi ja haukkasi jäätelöään. Jäätelöähän ei purtu, mutta sitä Jonna ei ymmärtänyt. Räystäiltä tippuneen veden äänen lomassa pomppasin Bellan satulaan. Häikäisikö aurinko oikeasti näin kovin korkeammalla? Lähdimme kävelemään verkka-alueelle.
"Toissapäivänä töissä lapselta karkasi aikainen vappupallo kun se säikähti katuja lakaisevaa konetta. He olivat kai odottelemassa äitinsä kanssa pyörää huollosta ja kappas keppanaa ei pallo pitkälle päässyt lapsosen kädessä", Jonna tirskui vahingoniloisesti.
"Olet kamala. Miksi kerroit edes tästä?"
"Että ottaisit rennosti! En pidä lapsista, siksi tämä oli hauskaa - kai", Jonna pohti.
Verkka-alueelle päästyäni toivon Bellalta vauhtia ja ponnua, mutta kontrollia. Se saataisi nähdä miten tässä kävisi. Ajattelin kotona takapihalla nousseita tulppaaneita ja aidan vieressä kasvaneita joka keväisiä sinivuokkoja. Jokohan ne kaikki kukkisivat? Sitten ratsastetaan.
Olin ehkä ennättänyt ajatella että vauhti olisi meille ongelma päinvastoin aiemmin. Olin vielä ulkona miettinyt patistaisinko kisahoitajan Jonnan hakemaan pajua raipan sijaan jolla olisin saattanut lätkiä Bellaan vauhtia, mutta se osoittautui hyvin turhaksi ideaksi. Sijoitus ei jäisi tätä menoa ainakaan vauhdista kiinni. Paluumatkalla olisin ansainnut lisää niitä supermarketin pupun mallisia suklaita jos nyt selviämme radan loppuun asti elossa.
(130cm) Kohti toista luokkaa vain! Bellalla oli riittänyt vauhtia aikasemmalla radalla turhan paljon ja jännittyneesti taluttelin sitä ulkosalla seuraavaa luokkaa odotellen - tamma ei pitänyt hirveästä odottelemisesta vailla mitään tekemistä. Ulkona kävellessä oli hyvin aikaa tutkia katseella ympäristöä: kevätaamun aurinko oli sulattanut kaikki jäät ja lumet ojien varsilta tehden pieniä solisevia puroja sinne sun tänne, linnut laulelivat ja tien varsiin oli puhjennut kauniin keltaisia leskenlehtiä. Tiellä talsiessa Bella perässä kävellen saatoin vain ajatella ettei kumppareistakaan ollut haittaa kun tiellä oli vähintään viiden metrin välein vesilätäkköjä siellä sun täällä jolloin tien yli viilettänyt siilikin sai pujotella miltein henkensä edestä kulkureitillään. Elohopean kavuttua plussa-asteiden puolelle ja koivuihin silmujen puhjettua iski automaattisesti myös iki-ihana allergiakausi eikä täten yllättänyt että tallin pihaan palattuamme Bellan kanssa olin aivastellut suurin piirtein keuhkoni pihalle saakka.
Jäätelöä mussuttanut Jonna hyppelehti vastaan kännykkää heilutellen.
"Joo joo, yritin etsiä sua kanttiinin puolelta, teidän pitäisi lähteä kohta tokaan verkkaan nappaamaan onnistuneet hypyt. Nyt on kyseessä the luokka!" Jonna selosti ja ohjeisti huitoen kännykkäkädellään surisevia kärpäsiä ympäriltään varoen jäätelöä toisessa kädessä. "Vitsi kun näiltä pörriäisiltä ei vaan välty! Joko kärpäset, perhoset tai vaikka pirun leppäkertut lentävät korviin ja suuhun", Jonna puuskaisi ja haukkasi jäätelöään. Jäätelöähän ei purtu, mutta sitä Jonna ei ymmärtänyt. Räystäiltä tippuneen veden äänen lomassa pomppasin Bellan satulaan. Häikäisikö aurinko oikeasti näin kovin korkeammalla? Lähdimme kävelemään verkka-alueelle.
"Toissapäivänä töissä lapselta karkasi aikainen vappupallo kun se säikähti katuja lakaisevaa konetta. He olivat kai odottelemassa äitinsä kanssa pyörää huollosta ja kappas keppanaa ei pallo pitkälle päässyt lapsosen kädessä", Jonna tirskui vahingoniloisesti.
"Olet kamala. Miksi kerroit edes tästä?"
"Että ottaisit rennosti! En pidä lapsista, siksi tämä oli hauskaa - kai", Jonna pohti.
Verkka-alueelle päästyäni toivon Bellalta vauhtia ja ponnua, mutta kontrollia. Se saataisi nähdä miten tässä kävisi. Ajattelin kotona takapihalla nousseita tulppaaneita ja aidan vieressä kasvaneita joka keväisiä sinivuokkoja. Jokohan ne kaikki kukkisivat? Sitten ratsastetaan.
22.07.2019 - Åke Lundinin kouluvalmennus lehtovaaran ratsutilalla - kirjoittanut: omistaja
Kuuma aurinko porotti pilvettömältä, käsittämättömän siniseltä taivaalta. Ilman kypärän aurinkolippaa Mandi olisi kuvitellut sokaistuvansa valon määrästä. Vahvasti ruotsia puhuva, noin kuusikymppinen mies tuijotti ratsukkoa arvioivasti vain vajaan kahden metrin päästä. Valkoisten aitojen takana katsomossa istui nelisen tyttöä valmennusta seuraamassa. Ellei Mandi ollut ihan väärässä, kantoi joku heistä kameraa mukanaan. Luojalle kiitos, saisipa kivoja kuvia jos nätisti pyytäisi, Mandi ajatteli. Ajatus ei aivan kerennyt keskeytyä kun mies rykäisi, laski mustan lippiksen lippaa alemmaksi silmilleen ja patisti ratsukon matkoihinsa.
“Kerää ohjat ja ala työstämään aktiivista käyntiä ihan ensimmäiseksi. Pidä huoli siitä, että käsi ei jää passiiviseksi. Istu napakasti satulassa ja hae tempoa istunnalla, sillä Bella näyttää kiireiseltä”, Åke Lundin ohjeisti eteläisellä ruotsilla. Onneksi Mandi ymmärsi keskivertoa paremmin ruotsia, ja siihen mennessä hän oli ymmärtänyt vähintään neljä viidesosan ohjeista. Lukiossa hän oli kuitenkin läpäissyt ruotsin arvosanalla L.
“Muista myös rentoutua itse, älä jännitä”, Åke lisäsi, “jännitys heijastuu myös hevoseen, se kulkee nyt epävarmasti.”
Helteessä ja paahteessa jo käynnin työstäminen tuntui sekä vatsalihaksissa että jaloissa, ja näkyi varmasti punertavassa naamassa. Bella ei näyttänyt hirveästi väsymyksen merkkejä. Tamma paineli menemään sen minkä jaloistaan pääsi auringosta piittaamatta,
Ravin Bella nosti liian räväkästi. Se herpaannutti hetkeksi kauhistuneen Mandin tasapainon, minkä jälkeen vaati hetken päästä takaisin hyvään tempoon. Vaaleahiuksinen tyttö aurinkolippansa takaa kuikuillen rytmitti menoa rauhallisella kevennyksellä kuvitellen, että vatsalihakset olivat rautaa. Isoa askelta ei ollut helppo myötäillä, mutta Mandi tiesi tekevänsä parhaansa. Åke kommentoi tahdin rauhoittamisen puolesta, heitti ohjeita laidasta laitaan kokeilua varten. Muutaman kierroksen ja tuskaisen yrittämisen jälkeen se toimi. Bella rauhoittui, se rentoutui ja Mandin hartioilta tippui raskas kivi.
Ei missään tapauksessa ollut helppoa istua alas harjoitusraviin juuri kun keventäminen oli alkanut sujumaan uudelleen.
Ravityöskentely oli tuottanut omat päänvaivansa, mutta laukkatyöskentely oli mukavaa. Bellan vahvin askellaji oli pyörivä, ilmava ja voimakas laukka, minkä ratsastaminen ei ollut vaikeaa. Mandi oli verrannut sitä aina keinuhevosen selässä istumiseen: työlästä, mutta kaikin puolin i-h-a-n-a-a. Åke kehui vuolaasti hevosen liikehdintää tasaisessa laukassa, mikä eteni ja pysyi pääpiirteittäin kohtalaisen hyvässä tahdissa, mikä oli useasti vaikein asia aivan kaikessa. Mandi nosti leukaansa, istui tukevammin alas ja piti käsiään pienessä liikkeessä jottei hevonen valahtaisi omiin maailmoihinsa. Åke oli sitä mieltä, että laukkatyöskentelyä oli turha jatkaa kovin pitkää. Se pyöri, eteni, eikä ympyrät tuottaneet vaikeuksia. Loppuun vanha ukko kentän keskellä halusi veivata vielä ravia ja sen tempoa, keskittyä hyvään etenemiseen. Ratsukko työskentelikin pian kohtuullisen ajan harjoitusravissa tempoa aktiivisesti muutellen, jotta täydellinen kohta iskostuisi ratsukon päähän. Uskokaa tai älkää, Mandi hoksasi asian ihan hetkeksi. Hetkittäin hyvää etenemistä.
Loppuverryttelyn jälkeen kun Mandi oli antanut Bellan levähtää pitkin ohjin, Åke hörppäisi S-Marketista ostetusta lähdevesipullosta vettä.
“Laukka oli sensaatiomainen, mutta ravissa saisitte keskittyä työstämään tasaista tempoa. Vauhti kiihtyi turhan helposti, jolloin menit hieman lukkoon tekemisen suhteen. Työstäkää paljon ihan vain vaihtelua vauhdissa ja rytmissä: hidasta ravi miltein käyntiin, kiihdytä niin nopeaksi kuin suinkin saat. Hae sillä tavalla Bellan kanssa oikeaa rytmiä, missä on mukava ja hyvä edetä. Muista myös kantaa omat kätesi ylhäällä ja pidä niitä lähempänä toisiaan: kädet näyttivät välillä karkailevan, etenkin harjoitusravin aikana omille teilleen.”
“Kerää ohjat ja ala työstämään aktiivista käyntiä ihan ensimmäiseksi. Pidä huoli siitä, että käsi ei jää passiiviseksi. Istu napakasti satulassa ja hae tempoa istunnalla, sillä Bella näyttää kiireiseltä”, Åke Lundin ohjeisti eteläisellä ruotsilla. Onneksi Mandi ymmärsi keskivertoa paremmin ruotsia, ja siihen mennessä hän oli ymmärtänyt vähintään neljä viidesosan ohjeista. Lukiossa hän oli kuitenkin läpäissyt ruotsin arvosanalla L.
“Muista myös rentoutua itse, älä jännitä”, Åke lisäsi, “jännitys heijastuu myös hevoseen, se kulkee nyt epävarmasti.”
Helteessä ja paahteessa jo käynnin työstäminen tuntui sekä vatsalihaksissa että jaloissa, ja näkyi varmasti punertavassa naamassa. Bella ei näyttänyt hirveästi väsymyksen merkkejä. Tamma paineli menemään sen minkä jaloistaan pääsi auringosta piittaamatta,
Ravin Bella nosti liian räväkästi. Se herpaannutti hetkeksi kauhistuneen Mandin tasapainon, minkä jälkeen vaati hetken päästä takaisin hyvään tempoon. Vaaleahiuksinen tyttö aurinkolippansa takaa kuikuillen rytmitti menoa rauhallisella kevennyksellä kuvitellen, että vatsalihakset olivat rautaa. Isoa askelta ei ollut helppo myötäillä, mutta Mandi tiesi tekevänsä parhaansa. Åke kommentoi tahdin rauhoittamisen puolesta, heitti ohjeita laidasta laitaan kokeilua varten. Muutaman kierroksen ja tuskaisen yrittämisen jälkeen se toimi. Bella rauhoittui, se rentoutui ja Mandin hartioilta tippui raskas kivi.
Ei missään tapauksessa ollut helppoa istua alas harjoitusraviin juuri kun keventäminen oli alkanut sujumaan uudelleen.
Ravityöskentely oli tuottanut omat päänvaivansa, mutta laukkatyöskentely oli mukavaa. Bellan vahvin askellaji oli pyörivä, ilmava ja voimakas laukka, minkä ratsastaminen ei ollut vaikeaa. Mandi oli verrannut sitä aina keinuhevosen selässä istumiseen: työlästä, mutta kaikin puolin i-h-a-n-a-a. Åke kehui vuolaasti hevosen liikehdintää tasaisessa laukassa, mikä eteni ja pysyi pääpiirteittäin kohtalaisen hyvässä tahdissa, mikä oli useasti vaikein asia aivan kaikessa. Mandi nosti leukaansa, istui tukevammin alas ja piti käsiään pienessä liikkeessä jottei hevonen valahtaisi omiin maailmoihinsa. Åke oli sitä mieltä, että laukkatyöskentelyä oli turha jatkaa kovin pitkää. Se pyöri, eteni, eikä ympyrät tuottaneet vaikeuksia. Loppuun vanha ukko kentän keskellä halusi veivata vielä ravia ja sen tempoa, keskittyä hyvään etenemiseen. Ratsukko työskentelikin pian kohtuullisen ajan harjoitusravissa tempoa aktiivisesti muutellen, jotta täydellinen kohta iskostuisi ratsukon päähän. Uskokaa tai älkää, Mandi hoksasi asian ihan hetkeksi. Hetkittäin hyvää etenemistä.
Loppuverryttelyn jälkeen kun Mandi oli antanut Bellan levähtää pitkin ohjin, Åke hörppäisi S-Marketista ostetusta lähdevesipullosta vettä.
“Laukka oli sensaatiomainen, mutta ravissa saisitte keskittyä työstämään tasaista tempoa. Vauhti kiihtyi turhan helposti, jolloin menit hieman lukkoon tekemisen suhteen. Työstäkää paljon ihan vain vaihtelua vauhdissa ja rytmissä: hidasta ravi miltein käyntiin, kiihdytä niin nopeaksi kuin suinkin saat. Hae sillä tavalla Bellan kanssa oikeaa rytmiä, missä on mukava ja hyvä edetä. Muista myös kantaa omat kätesi ylhäällä ja pidä niitä lähempänä toisiaan: kädet näyttivät välillä karkailevan, etenkin harjoitusravin aikana omille teilleen.”
29.07.2020 - Surkeiden sattumusten sarja - kirjoittanut: omistaja (kisatuotos)
Suojat, paikallaan. Hevosen paperit olivat mukana, kaikki oli kunnossa.
Olin lievästi sanottuna neuroottinen pakkaaja, joka rakasti tunnetta olla ajoissa joka paikassa. Ajatusmaailmani oli se, että olen mieluummin kymmenen minuuttia aikaisessa odottamassa kuin viisi minuuttia myöhässä muiden odotettavana. Ratsastuskilpailut eivät olleet poikkeus, niihin valmistautuminen nosti stressilevelini uusiin sfääreihin. Meillä oli Bellan kanssa ollut tutun valmentajamme estevalmennus kaksi päivää aikaisemmin, mikä oli aloittanut varsinaisen tosielämän surkeiden sattumusten sarjan.
Ennen valmennusta minua oli odottanut tarhassa vastassa hevonen, jolla neljän sievän metallikengän sijaan oli niitä jalassa vain kolme. Lohduttavin asia sillä hetkellä oli ollut Tuhkimon pudonnut kenkä portin tykönä, joka oli kelpo lyödä jalkaan, sillä kulumaa siihen ei ollut kerennyt juuri kertyä. Ei ollut auttanut muuta kuin keinotella jalkojaan helposti arkova hienohelma talliin ja soitella kengitystaitoinen tallin omistaja nakuttamaan kenkä paikalleen. Harmi, silloin en vielä tiennyt, että tapahtumat olivat vasta alkua.
Oli ratkiriemukasta, että valmennuksessa Bella oli ihan oma itsensä. Se syttyi salamana ohjat käsiin kerättyäni, eikä meno ainakaan hidastunut sen ymmärrettyä esteet diagonaalissa kentällä. Pilvinen sää oli hyvä, sillä kulunut viikko oli ollut lähes tukahduttavan kuuma treenata auringon paisteessa: en ollut aamuihmisiä, jolloin lähes poikkeuksetta jouduin ratsastamaan päivällä tai illalla, kaikki riippui miten työt antoivat periksi. Valmennus kohotti itsevarmuuttani. Emme olleet kisanneet miltein vuoteen saati sitten olleet oman tallimme ulkopuolella edes valmennuksissa. Valmentajamme Miisa keksi koota kentälle erikoisesteen, mikä oli Bellan heikko kohta. Putosin vauhdilla pilvilinnoista takaisin todellisuuteen ymmärrettyäni, että Bella ei ihan todellakaan ollut hyppäämässä estettä. Sen sijaan että olisin kerennyt ratsastaa tamman esteelle, istuin pian maassa ohjissa kaksin käsin roikkuen. Bella muljautti vain silmiään kömpiessäni maasta ylös häntäluun jomotuksen saattelemana. Miten nopeasti saattoivatkaan toiveet mennä murskaksi ihmiskehon turhimman luun mukana.
“Ei kaiken voinut antaa mennä kuin parhaassakin elokuvassa”, Miisa kommentoi. Ihanko totta? “Saako toivoa kisoissa rataa, jossa ei ole oranssin ja punaisen jokaisessa sävyssä hohtavia erikoiskyhäelmiä?” Miisa pudisteli naureskellen päätään kommentilleni, roikkui jalustimessa ponnistettuani takaisin yhä pöhisseen Bellan selkään.
“Ootko viemässä tavaroita autoon?” Jonnan kysymys havahdutti minut ajatuksistani, joissa olin ristiriitaisin fiiliksin kerrannut valmennuspäivän tapahtumia. Ikeakassillinen tavaraa oli koskemattomana jalkojeni edessä lattialla, jotka kumarruin nostamaan pienellä kannustuksella. Alkuun hyvin sujunut valmennus oli muuttunut täydeksi katastrofiksi viimeisen esteen kanssa tapellessa, minkä vuoksi hermoni olivat kireällä venytetyn kuminauhan tavoin. Kassista pudonneen kypärän kolahdus oli kuin viimeinen niitti paketissa, mikä oli valmis hajoamaan käsiin pienenkin epäonnistumisen seurauksena. Leukapielet kireänä puristin hampaita yhteen ja nostin käteni ilmaan Jonnan kerettyä vain avata suunsa.
“Älä. Sano. Mitään.”
Jonnan olisi tehnyt selkeästi mieli toivottaa onnea
kisoihin, mutta olin vain tyytyväinen, että hän näki parhaaksi pitää suunsa kiinni. Miten lie rata onnistuisi, jos kisapäivää edeltäneet päivät olivat olleet kuin surkeaa Netflixin hostaamaa sitcom sarjaa?
Olin lievästi sanottuna neuroottinen pakkaaja, joka rakasti tunnetta olla ajoissa joka paikassa. Ajatusmaailmani oli se, että olen mieluummin kymmenen minuuttia aikaisessa odottamassa kuin viisi minuuttia myöhässä muiden odotettavana. Ratsastuskilpailut eivät olleet poikkeus, niihin valmistautuminen nosti stressilevelini uusiin sfääreihin. Meillä oli Bellan kanssa ollut tutun valmentajamme estevalmennus kaksi päivää aikaisemmin, mikä oli aloittanut varsinaisen tosielämän surkeiden sattumusten sarjan.
Ennen valmennusta minua oli odottanut tarhassa vastassa hevonen, jolla neljän sievän metallikengän sijaan oli niitä jalassa vain kolme. Lohduttavin asia sillä hetkellä oli ollut Tuhkimon pudonnut kenkä portin tykönä, joka oli kelpo lyödä jalkaan, sillä kulumaa siihen ei ollut kerennyt juuri kertyä. Ei ollut auttanut muuta kuin keinotella jalkojaan helposti arkova hienohelma talliin ja soitella kengitystaitoinen tallin omistaja nakuttamaan kenkä paikalleen. Harmi, silloin en vielä tiennyt, että tapahtumat olivat vasta alkua.
Oli ratkiriemukasta, että valmennuksessa Bella oli ihan oma itsensä. Se syttyi salamana ohjat käsiin kerättyäni, eikä meno ainakaan hidastunut sen ymmärrettyä esteet diagonaalissa kentällä. Pilvinen sää oli hyvä, sillä kulunut viikko oli ollut lähes tukahduttavan kuuma treenata auringon paisteessa: en ollut aamuihmisiä, jolloin lähes poikkeuksetta jouduin ratsastamaan päivällä tai illalla, kaikki riippui miten työt antoivat periksi. Valmennus kohotti itsevarmuuttani. Emme olleet kisanneet miltein vuoteen saati sitten olleet oman tallimme ulkopuolella edes valmennuksissa. Valmentajamme Miisa keksi koota kentälle erikoisesteen, mikä oli Bellan heikko kohta. Putosin vauhdilla pilvilinnoista takaisin todellisuuteen ymmärrettyäni, että Bella ei ihan todellakaan ollut hyppäämässä estettä. Sen sijaan että olisin kerennyt ratsastaa tamman esteelle, istuin pian maassa ohjissa kaksin käsin roikkuen. Bella muljautti vain silmiään kömpiessäni maasta ylös häntäluun jomotuksen saattelemana. Miten nopeasti saattoivatkaan toiveet mennä murskaksi ihmiskehon turhimman luun mukana.
“Ei kaiken voinut antaa mennä kuin parhaassakin elokuvassa”, Miisa kommentoi. Ihanko totta? “Saako toivoa kisoissa rataa, jossa ei ole oranssin ja punaisen jokaisessa sävyssä hohtavia erikoiskyhäelmiä?” Miisa pudisteli naureskellen päätään kommentilleni, roikkui jalustimessa ponnistettuani takaisin yhä pöhisseen Bellan selkään.
“Ootko viemässä tavaroita autoon?” Jonnan kysymys havahdutti minut ajatuksistani, joissa olin ristiriitaisin fiiliksin kerrannut valmennuspäivän tapahtumia. Ikeakassillinen tavaraa oli koskemattomana jalkojeni edessä lattialla, jotka kumarruin nostamaan pienellä kannustuksella. Alkuun hyvin sujunut valmennus oli muuttunut täydeksi katastrofiksi viimeisen esteen kanssa tapellessa, minkä vuoksi hermoni olivat kireällä venytetyn kuminauhan tavoin. Kassista pudonneen kypärän kolahdus oli kuin viimeinen niitti paketissa, mikä oli valmis hajoamaan käsiin pienenkin epäonnistumisen seurauksena. Leukapielet kireänä puristin hampaita yhteen ja nostin käteni ilmaan Jonnan kerettyä vain avata suunsa.
“Älä. Sano. Mitään.”
Jonnan olisi tehnyt selkeästi mieli toivottaa onnea
kisoihin, mutta olin vain tyytyväinen, että hän näki parhaaksi pitää suunsa kiinni. Miten lie rata onnistuisi, jos kisapäivää edeltäneet päivät olivat olleet kuin surkeaa Netflixin hostaamaa sitcom sarjaa?